Kalorivajelaskuri: paljonko syön, jotta tavoite täyttyy?
Anna tavoitepaino ja päivämäärä. Laskuri kertoo, montako kaloria päivässä voit syödä, ja onko aikataulu turvallinen.
Miten laskuri laskee?
Rasvakilo vastaa karkeasti 7 000 kcal. Laskuri jakaa tarvittavan kokonaisvajeen päiville ja vähentää sen kulutuksesta.
Kulutus pienenee painon laskiessa, joten laskuri käyttää alku- ja tavoitepainon keskiarvoa. Todellinen tulos poikkeaa silti arviosta: seuraa painoa ja laske uudelleen, kun paino on laskenut noin viisi kiloa.
Kuinka nopeasti on turvallista laihtua?
Käypä hoito -suosituksen mukaan sopiva vauhti on 0,5–1 kg viikossa. Kevyellä painolla laskuri käyttää rajana 1 % painosta viikossa, ja alle 1 200 kcal:n ruokavaliota ei suositella.
Jos tavoite vaatii nopeampaa tahtia, laskuri kertoo, milloin tavoite on turvallisesti saavutettavissa. Hitaampi tahti säästää lihasta ja on helpompi pitää yllä.
Miksi vaaka ei seuraa laskelmaa joka päivä?
Paino vaihtelee päivästä toiseen nesteen, suolan ja suolen sisällön mukaan. Punnitse esimerkiksi kolmesti viikossa samaan aikaan ja seuraa viikon keskiarvoa.
Viikonloput ratkaisevat paljon. Tutkimuksessa laihtuminen pysähtyi viikonloppuisin, koska silloin syötiin enemmän (Racette ym. 2008).
Lähteet
- Käypä hoito, potilasversio: Lihavuus aikuisilla (25.4.2025). www.kaypahoito.fi
- Mifflin MD ym. A new predictive equation for resting energy expenditure in healthy individuals. Am J Clin Nutr 1990;51(2):241–7. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov
- Racette SB ym. Influence of weekend lifestyle patterns on body weight. Obesity 2008;16(8):1826–30. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov
- Terveyskylä: Painonhallintaan liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä. www.terveyskyla.fi
Muut laskurit
- Kalorilaskuri Kokonaiskulutus, kalorimäärä painonpudotukseen ja makrot grammoina.
- Energiantarvelaskuri Päivän energiantarve kilokaloreina ja kilojouleina, osiin ja aterioille jaettuna.
- Perusaineenvaihdunta Lepokulutus kolmella kaavalla ja kokonaiskulutus aktiivisuuden mukaan.
- Makrolaskuri Proteiini ja rasva painokiloa kohden, hiilihydraatit loppuenergiasta.
- Kävelyn kalorit Kävelyn, sauvakävelyn, ylämäen ja portaiden kulutus keston ja painon mukaan.
- Askeleet ja kävely Askeleet kilometreiksi ja kävelyn kalorinkulutus.
- 1RM-laskuri Maksimipaino toistoista sekä kuorma eri toistomäärille ja prosenteille.
- Maksimisyke ja sykealueet Maksimisyke iän mukaan kolmella kaavalla ja sykealueet leposykkeen kanssa tai ilman.
- Juoksuvauhtilaskuri Vauhti min/km ja km/h matkasta ja ajasta sekä ajat samalla vauhdilla 5 km:stä maratoniin.
Tee oma ruokaohjelma Ilmainen, ei kirjautumista.